Yleisimmät virheet henkilöstökuvissa

Henkilöstökuvat mielletään usein pieneksi ja nopeasti hoidettavaksi osaksi yrityksen arkea. Kuvilla on kuitenkin yllättävän suuri vaikutus siihen, miltä yritys näyttää ulospäin. Verkkosivuilla, rekrytoinnissa ja asiakaskohtaamisissa henkilöstökuvat ovat usein ensimmäinen kosketuspinta ihmisiin yrityksen taustalla. Silti monessa organisaatiossa henkilöstökuviin liittyvät käytännöt ovat hajanaisia, ja samat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen.

Epäyhtenäinen ilme ja vanhentuneet kuvat

Yksi yleisimmistä silmiinpistävistä epäkohdista on epäyhtenäinen yleisilme. Monesti yritysten nettisivuilla vieraillessa henkilöstön valokuvat eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta: kuvia on otettu eri aikoina, eri paikoissa ja erilaisilla tyyleillä. Yhdessä kuvassa on studiotausta, toisessa toimisto ja kolmannessa erilainen valaistus. Epäyhtenäisyyttä korostavat myös erot kuvien koossa ja rajauksessa. Osassa kuvista näkyy koko ylävartalo, toisissa vain kasvot. Vaikka yksittäiset kuvat olisivat laadukkaita, kokonaisuus ei silti näytä hallitulta.

Toinen tyypillinen haaste on kuvien vanhentuminen. Monessa yrityksessä henkilöstökuvat otetaan kerran, ja niiden päivittäminen jää helposti tekemättä. Kuvien uusiminen ei välttämättä tunnu kiireelliseltä, ja vuosien mittaan ne vain unohtuvat.

Kuvien hajautunut hallinta ja puuttuva prosessi

Epäyhtenäinen kokonaisilme on usein vain näkyvä osa laajemmasta hallitsemattomuudesta. Monessa yrityksessä henkilöstökuvien kerääminen tapahtuu usean eri kanavan kautta, jolloin kuvat päätyvät hajalleen ja ovat vaikeasti löydettävissä. Samalla aikaa kuluu kuvien etsimiseen, nimeämiseen ja oikeiden versioiden varmistamiseen.

Taustalla on usein selkeän prosessin puute: ei olla määritelty, miten ja milloin kuvat otetaan. Tämä taas johtaa helposti vanhentuneisiin tai kokonaan puuttuviin kuviin. Toimiva ratkaisu edellyttää keskitettyä tapaa kuvien keräämiseen ja hallitsemiseen sekä selkeän toimintamallin, joka tekee kuvaamisesta luontevan osan esimerkiksi onboardingia.

Selkeä ja toimiva ratkaisu henkilöstökuviin

Kuvakokonaisuuksien yhtenäisyyden varmistaminen on haastavaa toteuttaa käytännössä, erityisesti silloin kun kuvia otetaan eri paikoissa ja eri aikoina. Ratkaisu tähän on keskitetty ja selkeä toimintamalli henkilöstökuvien hallintaan. Tailorframe tarjoaa yrityksille palvelun, joka poistaa kuvaprosessiin liittyvän hajanaisuuden.

Yhtenäinen lopputulos helposti

Laajan kuvausverkoston ansiosta kuvat otetaan aina samoilla periaatteilla. Valaistus, rajaus ja tausta pysyvät yhtenäisinä, jolloin lopputulos näyttää ammattimaiselta riippumatta siitä, missä kuva on otettu.

Samalla kuvien päivittäminen helpottaa merkittävästi. Työntekijät voivat käydä kuvassa itsenäisesti silloin, kun siihen on tarve, ilman erillistä kuvauspäivää tai aikataulujen koordinointia. Näin uusille työntekijöille saadaan kuvat nopeasti ja olemassa olevia voidaan päivittää säännöllisesti.

Kaikki kuvat hallitusti yhdessä paikassa

Hallintaportaali tuo kokonaisuuteen viimeistellyn ratkaisun. Kaikki henkilöstökuvat tallentuvat automaattisesti yhteen paikkaan, ovat valmiiksi nimettyjä ja helposti löydettävissä.

Valmiit rajausvaihtoehdot varmistavat, että kuvat ovat keskenään samankokoisia ja yhtenäisesti rajattuja ilman manuaalista muokkausta. Samalla poistuu tarve etsiä kuvia eri kanavista tai varmistella, mikä versio on viimeisin.

Joustava käyttö

Palvelu tarjoaa joustavuutta myös kuvien hyödyntämiseen. Kuva voidaan ladata neutraalilla taustalla esimerkiksi verkkosivuille ja käyttää myöhemmin brändin mukaisella taustalla sisäisissä kanavissa, kuten Teamsissa. Näin sama kuva toimii useissa käyttötarkoituksissa ilman, että sitä tarvitsee ottaa uudelleen.

Yhtenäistä lopputulosta voi tarvittaessa viimeistellä myös ohjeistamalla esimerkiksi vaatetusta ja asentoja.

Hyvä kuva syntyy miellyttävästä kuvauskokemuksesta.

Siksi me Tailorframella haluamme panostaa mukavaan ja vaivattomaan kuvaustilanteeseen.

Henkilöstökuvat osana toimivaa arkea

Henkilöstökuvat eivät ole yksittäinen projekti, vaan jatkuva osa yrityksen arkea ja brändiä. Epäyhtenäinen ilme, vanhentuneet kuvat ja hajautunut hallinta näkyvät nopeasti sekä ulospäin että sisäisesti tehottomuutena.

Kun henkilöstökuville rakennetaan selkeä ja toimiva prosessi, niistä tulee hallittu ja vaivaton osa yrityksen toimintaa. Samalla ne tukevat sekä työntekijäkokemusta että yrityksen ammattimaista ilmettä.

Lopulta kyse ei ole pelkästään kuvista, vaan siitä, kuinka sujuvasti yksi pieni, mutta toistuva osa-alue toimii osana suurempaa kokonaisuutta.


Tai jätä meille yhteystietosi niin olemme yhteydessä sinuun!

Seuraava
Seuraava

HR:n arjen yllättävä pullonkaula: henkilöstökuvat